Siltä varalta, että et ole tavannut mr. Durdenia, hän on elokuvan Fight Club päähenkilön alter ego. Hän on kaikkea sitä, mitä päähenkilö haluaa olla, mutta ei voi. Tylerin sanoin: "Kaikki, mitä haluaisit olla, minä olen. Näytän siltä, miltä sinä haluaisit näyttää, nain niinkuin sinä haluaisit naida. Olen älykäs, kykenevä - ja mikä kaikkein tärkeintä - vapaa tavalla, jolla sinä et ole."

Ottamatta sen tarkemmin kantaa sen paremmin roolihahmoon kuin itse elokuvaan - uskoisin että hyvin monella meistä on oma tyler durdenimme. Minä ainakin haluaisin olla jotain, mitä en ole - haluaisin olla joku muu. Vähintäänkin haluaisin näyttää joltakulta muulta. Esim. Rich "Ace" Franklinilta tai Dean Karnazesilta. Ihan vaan pari vaihtoehtoa mainitakseni. Niitä kun on muitakin. Se, mitä olen valmis tekemään saavuttaakseni tämän tavoitteen, onkin ihan toinen juttu.

Kaiken tämän jälkeen seuraa kysymys: miksi?

Miksi minun pitäisi olla joku muu? Miksi minä en halua olla minä? Miksi sinä et halua olla sinä?
Miksi me haluamme olla joku muu?.
Tässä kohtaa minun olisi todella helppoa vetää henkeä, naksautella rystysiäni ja käyttää seuraavat kaksi ruudullista mainonnan haukkumiseen yms. Se vaan on tehty jo niin monta kertaa, ettei siinä ole enää paljoakaan sanottavaa. Ehkä joskus toiste.

Enkä tiedä, onko tämä tulossa oleva tajunnanvirta juurikaan sen parempaa. Mutta yritetään.
Runner's World -lehden kolumnisti John Bingham mainitsi eräässä kolumnissaan harrastavansa juoksua, koska hän voi sitä kautta elää uudelleen ne lapsuuden unelmat, jotka jäivät toteutumatta syystä tai toisesta. Varsinkin suuret kisatapahtumat antavat hänelle tilaisuuden palata niihin päiviin, kun hän unelmoi olevansa jonain päivänä suuri mestarijuoksija tai muu juhlittu sankari. Silloin, kun maratonin kylmää totuutta puhuvilla loppukilometreillä (maratonista on joskus sanottu, että se on 32km unelmaa ja 10km totuutta) elimistön bensatankki kumisee tyhjyyttä ja jalat huutavat halleluujaa, häntä ja varmasti montaa muutakin juoksijaa ajavat eteenpäin ne samat lapsuuden haaveet ja toiveet. Silloin ainoa asia, joka estää istahtamasta kadun reunakiveykselle, on se ajatuksissa häilyvä haavekuva maailmanmestarista, joka ylittää maalilinjan yleisön hurratessa.


Kysymys kuului: kuka on Tyler Durden?
Kuka sinä haluaisit olla?

Kuka sitten sinun tylerisi onkin, toivottavasti sinulla on se. Koska haluammepa myöntää sen tai emme, niin se haave omasta "paremmasta minästä" voi kantaa varsin pitkälle senkin jälkeen, kun todelliset eväät on syöty.
Kuka tietää - jonain päivänä saatat huomata olevasi se, mitä haluat olla. Joko siksi, että olet päässyt tavoitteeseesi - tai siksi, että olet tullut sinuiksi itsesi kanssa.

Kävipä kummin tahansa, sinä päivänä minä nostan hattua sinulle.


Muista unelmoida.