Hyvää vuotta 2008. Eräs ystäväni sanoi tänään, että uskoo sen olevan edeltäjäänsä parempi. Toivotaan kaikki, että hän olisi oikeassa.

Käy hankalaksi seurata uutisia ilman, että törmää alituiseen johonkin juttuun marraskuussa olevista USA:n presidentinvaaleista. Jo tähän mennessä ennustajat ovat olleet ainakin kaksi kertaa väärässä, joten itse jätän julkisen arvailun myöhempään.

Tätä keskustelua seuratessa mieleeni palasi asia, joka on kierrellyt siellä ajoittain aina viime eduskuntavaaleista lähtien. Minua jäi mietityttämään ko. äänestyksestä se, että miten ihmeessä eri puolilta maata päästään eduskuntaan niin räikeän erilaisilla äänimäärillä. Eräs nykyisen hallituksen ministereistä jäi ilman kansanedustajan paikkaa vaikka sai muistaakseni toiseksi tai kolmanneksi eniten ääniä koko vaalipiirissä - samaan aikaan kun etelämpänä yksittäinen superpoliitikko vetää perässään jengiä joita ei ole äänestänyt kuin ko. ehdokkaan oma koira (jos vähän kärjistetään).

Kyllä asiasta silloin puhuttiin ja kovin moni viisas oli sitä mieltä, että vaalijärjestelmää pitäisi rukata. Saavumme tammikuuhun 2008. Vaaleista on kulunut reilu 8kk eikä asiasta kuule enää halaistua sanaa. Ei, vaikka se oli silloin niin kovasti pinnalla ja kaikkien mielessä. Joku naiivimpi saattaisi vaikka ihmetelläkin, että kuinkas näin pääsi käymään.


Tässä - kuten aika monessa muussakin saman alan asiassa - ongelma on se, että muutoksen joutuvat tekemään he, joita se koskettaa kaikkein eniten. Tässä tapauksessa he ovat vieläpä niitä samoja ihmisiä, jotka hyötyvät tämänhetkisestä tilanteesta. Ajatellaanpa ihmisen hyvyydestä ja yksittäisen poliitikon jaloudesta ihan mitä tahansa, ainakin minun on vaikea odottaa sitä, että joku henkilö tai ryhmittymä alkaisi vapaaehtoisesti toimia vastoin omaa etuaan.

Kun taannoin vaalien jälkeen hoksasin tämän ongelman, aloin miettiä, että olisiko yksikään yhteiskuntajärjestelmä vapaa tästä. Lopulta kun valinta tuntuu olevan sen välillä, onko päätösten takana yhden yksittäisen ihmisen etu (diktatuuri) tai useammasta ihmisestä koostuvan joukon enemmistön etu (oligarkia, edustuksellinen demokratia tms). Suora demokratia kun on käytännössä mahdotonta toteuttaa mikäli ko. yhteiskuntaan osallistuu yli pari-kolmesataa jäsentä.

Tiedän kuulostavani pessimistiseltä, mutta veikkaan etten ole ainoa, jolla on vaikeuksia uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa nykymaailmassa. Todellinen valta on - ja näyttää pysyvän - muutaman harvan henkilön käsissä. Tämän ei toki tarvitse olla välttämättä ongelma, mutta siitä kyllä tulee sellainen heti, kun kyseisillä henkilöillä ei ole enää kosketusta tavallisen ihmisen arkitodellisuuteen. Kysyn vaan, miten vahva kyseinen kontakti voi parhaimmillakaan olla, jos todellisen vallan haltijat ovat ammattimaisia karriääripoliitikkoja, jotka ovat tienanneet suuren osan työiästään enemmän kuin suuri enemmistö tavallisen kansan edustajista.

Ilmankos kaikki puhutaankin aina prosentteina...

Tämä ei ole kehotus vallankumoukseen. Ensinnäkään en usko väkivallan kykenevän pysyvään ratkaisuun ja kuten aiemmin totesin, ei lopulta ole olemassa parempaa järjestelmää.
Tämä on vain yksittäisen teologin miettimistä - ja ainakin minulle yksi syy lisää odottaa Jeesuksen paluuta.